Saa nähdä, miten tänään käy...

Tiistaina kotiin tullessa Vladi oli ottamassa autoa haltuun, luulen, että ihan sama on tänään. Aina hän on puoli tuntia etuajassa, kovasti sitä on tullut naureskeltua. Mutta minkäs sille tekee, kun ajamisesta pitää. Niin kauan kuin olen Vladin tuntenut, olen oppinut tuntemaan sellaisena, joka pitää työstään. Kiitos pitää aina huikata myös Vladille, autosta lähtiessä sen aina teen ja olen iloinen, kun osaan kiittää kyydistä. Se saa hyvälle mielelle niin minut kuin kuljettajankin. Aina!